Sopimusoikeus
Sopimus on keino, jolla osapuolet voivat sopia jostain yksittäisestä asiasta tavalla, joka miellyttää kumpaakin osapuolta. Sopimuksen kohteena voi olla esimerkiksi kannettava tietokone tai kiinteistö. Sopimus voi olla suullinen tai kirjallinen. Joissain tilanteissa on kuitenkin katsottu paremmaksi menettelyksi, että sopimus on tehtävä kirjallisesti. Sopimuksen olemassaolon todistelu helpottuu, jos sopimuksesta on jotain paperilla. Tietyt sopimukset on tehtävä myös määrämuodossa. Tämä muoto on asetettu laissa. Tämä vaatimus koskee esimerkiksi kiinteistön kauppaa, josta on tehtävä kauppakirja maakaaren määräysten mukaisesti.
Lähtökohtaisesti osapuolilla on sopimusvapaus solmia sopimuksia ja valita kenen kanssa he tekevät sopimuksen. Tietyissä tilanteissa on kuitenkin säädetty sopimuspakko. Tällainen pakko koskee lähinnä sellaisia perustavan laatua olevia palveluita tai tavaroita, joiden saamista ei voi rajoittaa. Tästä esimerkkinä on sähkösopimuksen tekeminen.
Monesti jo ennen varsinaisten sopimusneuvottelujen alkua osapuolet laativat salassapitosopimuksen. Tällä salassapitosopimuksella yleensä sovitaan, että toinen tai kumpikaan osapuoli ei saa käyttää neuvottelun aikana saamaansa tietoa hyväkseen.
Sopimuksen kesto voi olla lyhyt tai pitkä. Esimerkiksi bussilipun ostaminen bussin kuljettajalta on helppo esimerkki lyhyestä sopimuksesta. Esimerkkinä pitkäkestoisesta sopimuksesta voidaan pitää tontinvuokrasopimusta, jonka kesto määräaikaisena voi olla enintään sata vuotta.
Sopimuksen ehtoina käytetään nykyään monesti vakioehtoja, jotka ovat toisen osapuolen laatimia. Toisella osapuolella ei välttämättä ole neuvottelumahdollisuuksia muuttaa noita ehtoja. Tämän vuoksi Suomen lainsäädännössä on tiettyjä seikkoja, joilla pyritään kuromaan umpeen tätä eroa. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, miten vakioehdot tulevat osaksi sopimusta.
Ennen varsinaisen sopimuksen laatimista osapuolet voivat tehdä aiesopimuksen, jossa osapuolet lausuvat, että on saavutettu tietynlainen konsensus. Yleensä todetaan myös se, miten valmistelua jatketaan. Tämä ei suoraan aiheuta sidonnaisuutta sopimukseen tai velvoita sopimuksen loppuun viemiseen. Aiesopimusta vahvempi on esisopimus, jolla osapuolet sitoutuvat siihen, että he tekevät myöhemmin varsinaisen sopimuksen. Esisopimus on käyttökelpoinen, kun osapuolet ovat saaneet aikaiseksi konsensuksen siitä, että voivat tehdä sopimuksen. Tässä tilanteessa osapuolilla ei ole vielä hierottuna kaikkia sopimuksen yksityiskohtia, mutta muuten osapuolet ovat yksimielisiä.
Lähteet:
Hemmo, Mika, Sopimusoikeus I. Talentum. Helsinki 2003.